Pelaa Baywatch Kolikkopeliä Slots Heaven Suomi

Useat kolikkopelit netissä perustuvat suosittuihin televisiosarjoihin. Playtechin Baywatch-kolikkopeli perustuu samannimiseen 90-luvun amerikkalaiseen draamasarjaan. Sarjassa seurattiin Kalifornialaisia hengenpelastajia ja sitä esitettiin Yhdysvalloissa aina vuodesta 1989 vuoteen 2001 asti. Sarja on päässyt myös Guinnessin ennätystenkirjaan 1,1 miljardilla viikoittaisella katsojallaan, joka tekee siitä kaikkien aikojen seuratuimman televisiosarjan. Baywatch oli erityisesti tunnettu seksikkäistä hengenpelastajistaan, joista tunnetuin oli Pamela Anderson. Myös aiemmin ritariässänä tunnetuksi tullut David Hasselhoff näytteli sarjassa.

Baywatch-kolikkopelissä on viisi kolmen rivin kiekkoa sekä 20-voittolinjaa. Pelin teoreettinen palautus pelaajalle on keskimäärin 93.67 %. Merenrantamaiseman päälle sijoitetun kolikkopelin kiekoilla esiintyvät televisiosarjasta tutut hengenpelastajat, joista mukana ovat Pamela Andersonin lisäksi Caroline Holden, Matt Brody ja Neely Capshaw. Muut merkit koostuvat hengenpelastajien välineistöstä, kuten veneestä, vesiskootterista ja pelastuslautasta. Hienon audiovisuaalisen toteutuksen täydentävät komeat musiikit, joten ulkoasullisesti ja äänien puolesta Playtech on onnistunut erinomaisesti tämän vauhdikkaan tv-sarjan siirtämisessä rahapeliksi.

Löydät Baywatch-kolikkopelin Slots heaven Suomi –nettikasinolla otsikon ”Videokolikkopelit: 15 – 20 Linjaa” alta. Peliä voi kokeilla kaikessa rauhassa ilmaiseksi harjoitustilassa, ennen oikealla rahalla panostamista. Oikean rahan pelitilassa yksi pelikierros kaikilla voittolinjoilla maksaa vähintään 0.20 € ja korkeintaan saat panostaa jopa 1,000 €. Pelikierrospanos määritellään voittolinjojen lukumäärää ja linjapanosta muuttamalla. Yksittäisten pelikierrosten lisäksi Baywatch-kolikkopeli tukee automaattisia pelikierroksia, jotka voit käynnistää ”Auto Play” –painikkeella.

Baywatch Kolikkopelin Erikoistoiminnot

Parhaat kolikkopelit netissä pitävät sisällään jännittäviä erikoistoimintoja. Baywatch-kolikkopeli on todella monipuolinen, sillä siinä on useita erilaisia erikoistoimintoja. Pelistä löytyy vauhdikkaita ominaisuuksia erityisesti ilmaispelien ystäville.

Baywatch-kolikkopelin erikoistoiminnot ovat:

• Pamela Andersonia esittävä villi symboli toimii minkä tahansa muun merkin sijaisena, paitsi hälytysvalon ja scatterin. Villit symbolit esiintyvät pinottuina kiekoilla 2, 3 ja 4. Näihin symboleihin on myös liitetty pelin päävoitto. 3000 x linjapanos suuruisen päävoiton saa itselleen osumalla aktiivisella voittolinjalla viiteen peräkkäiseen villiin symboliin.

• Pelastustoiminto käynnistyy, kun missä tahansa kiekolla viisi esiintyy hälytysvalo. Pelastustoiminnossa saat valita kahdesta vaihtoehdosta: CJ Parker -ilmaispyöräytyksestä tai Hengenpelastaja-bonuksesta. CJ Parker –ilmaispyöräytys käynnistää yhden ilmaisen pelikierroksen, jonka aikana 2, 3 tai 4 ylimääräistä villiä symbolia lisätään satunnaisesti kiekoille. Hengenpelastaja-bonuksessa näet 15 hengenpelastajamerkkiä hiekassa. Sinun tulee valita näistä merkeistä haluamasi niitä painamalla ja etsiä kolme samanlaista merkkiä. Kun löydät kolme tiettyä hengenpelastajaa vastaavaa merkkiä, voitat häneen liitetyn rahapalkinnon. Rahapalkinnot ovat sattumanvaraisia.

• Ilmaiskierrokset käynnistetään osumalla kolmeen tai useampaan hengenpelastajien näköalatornia esittävään scatter-symboliin. Voitat 12 ilmaiskierrosta, joiden aikana voit käynnistää jonkin kolmesta hengenpelastajabonuksesta. Hengenpelastajabonukset käynnistyvät, kun tiettyä hengenpelastajaa vastaava symboli täyttää ilmaiskierroksen aikana kolmannen kiekon.

⚪ Caroline Holden –bonuksessa saat kuusi ylimääräistä ilmaiskierrosta, joiden aikana kaikki voitot kolminkertaistetaan. Useita Caroline Holden –symboleja lisätään kiekoille, eivätkä muut hengenpelastajat esiinny näiden kuuden kierroksen aikana.

⚪ Matt Brody –bonuksessa saat kuusi ylimääräistä ilmaiskierrosta, joiden aikana Matt Brody –symboli toimii ylimääräisenä villinä merkkinä. Ensimmäisellä kierroksella kiekolle yksi lisätään tällainen villi symboli, joka jää paikoilleen ilmaiskierrosten loppuun saakka. Neljännellä ilmaiskierroksella ylimääräinen villi symboli lisätään kolmannelle kiekolle ja tämä on myös paikoillaan ilmaiskierrosten loppuun saakka. Kuudennella ilmaiskierroksella viidennelle kiekolla lisätään ylimääräinen villi symboli. Villit symbolit poistuvat paikoiltaan Matt Brody –bonuksen loppuessa kuudennen kierroksen jälkeen.

⚪ Neely Capshaw –bonus myöntää kuusi ylimääräistä ilmaiskierrosta. Ilmaiskierrokset käynnistetään x2-voittokertoimella. Jokainen kiekoilla esiintyvä Neely Capshaw –symboli nostaa voittokerrointa yhdellä. Neely Capshaw –bonuksen lopussa kaikki kerätyt voitot kerrotaan ansaitulla voittokertoimella.

Baywatch Kolikkopelin Yhteenveto

Baywatch-kolikkopeli on erinomaista rahapeliviihdettä. Parhaat kasinopelit, kuten Baywatch-kolikkopeli, ovat monipuolisia. Useat mielenkiintoiset erikoistoiminnot pitävät tämän pelin mielenkiintoisena pitkän aikaa. Playtech on tehnyt todella hyvää työtä tuodessaan vauhdikkaan kulttisarjan nettikasinoille. Televisiosarjan jännitys on käsillä myös tässä kolikkopelissä: tapahtumia on usein ja koskaan et tiedä mitä seuraavaksi on luvassa.